Tänä keväänä tulee täyteen kymmenen vuotta töitä palvelumuotoilun kentässä. Pääsin aikoinaan kelkkaan mukaan tutkimushankkeen toisena tutkijana, jossa ryhdyttiin kokeilemaan palvelumuotoilun käyttöön ottoa ja sen tuomia kokemuksia. Potentiaalia oli ja kiinnostusta. Hankkeen päättymisen jälkeen huomasin olevani mukana kirjaprojekteissa, seminaareissa, verkostoissa ja vähitellen jopa oman kotiseudun aluekehityksessä hankevetäjänä. Toisaalta ammatillista elämänmuutosta edelsi ehkä osittain jopa tiedostamaton kiinnostus hakeutua jonnekin, jota en kyennyt tarkoin määrittelemään. Olin jo ennen palvelumuotoilun rantautumista Suomeen opiskeluvuosina harrastanut sosiologiaa ja omin päin miettinyt nuorena teollisena muotoilijana ”sosiaalista ergonomiaa” ja sitä mihin kaikkeen muotoilua voisikaan käyttää. Vähän yli kymmenen vuotta sitten muotoilututkimuksen erikoistumisopintojen yhteydessä aloin käsittää mihin olen menossa, kiitos hyvien opettajien. Yrittäjäksi ryhdyin reilu pari vuotta sitten.
Omassa työssäni huomaan nyt yhä enemmän olevani tekemisissä paljon muunkin vuorovaikutuksen kuin palvelujen (kehittämisen tai tuotteistamisen) muotoilun kanssa. Koko alaa koskevan yleisen kehityksen ja tietoisuuden lisääntyessä muotoilukonsultti löytää itsensä tilanteista ja aihepiireistä, joihin oma mielikuvitus (markkinointimielessä) ei aina edes yllä. Työ on haastavaa ja monipuolista. Yhtenä päivänä voi olla työpaja, jossa pohditaan elämään ja kuolemaan liittyviä asioita ja paria päivää myöhemmin voidaan olla autoliikkeessä havainnoimassa asiakkaiden kulkua ja käyttäytymistä. Näitä ennen edellisellä viikolla suunniteltiin museoiden uudenlaista asiakaskokemusta.
Erilaisilla palvelumuotoilun työpajoilla ja koulutuksissa tulee toistuvasti eteen kysymys oppikirjamaisesta tavasta edetä suunnitteluprosessissa tai jonkun vaihtoehtoisen tien löytämisestä koulutettavien aihepiiristä ja ammatista lähtöasetelmia ottaen. Etenkin kun puhutaan organisaatioiden sisäisten prosessien kehittämisestä palvelumuotoilua soveltaen. Toisaalla halutaan ottaa käyttöön omassa työssä joitain hyväksi havaittuja palvelumuotoilun työkaluja, toisaalla huomataan, että askeleet pidemmälle vievät hyvinkin paljon työkulttuuriltaan ja ajattelultaan erilaiseen maailmaan. Yhtä aikaa pitäisi ajatella isosti ja tehdä useita pieniä konkreettisia muutoksia. Yhtä aikaa ollaan uuden ja jännän äärellä ja menneet kokemukset kummittelevat taustalla. Melko usein työpajoilla päädymme asiaa pohdittuamme lopputulokseen, jossa hahmotelemme tarvittavaa suunnittelua siihen pisteeseen, että sen perusteella ideaa voi kokeilla käytännössä. Ideointi ja konseptointi voi olla yhtä ja samaa suunnittelua, jos suunnittelua ohjaavaa tietoa vain on olemassa, työ saadaan systemaattiseksi ja kaikilla on hyvä luova vire päällä. Visuaalisesti vasemmalta oikealle kuvattu perinteinen muotoiluprosessi sovelletaan melko usein kehämäiseksi jatkuvaksi toiminnaksi.
Ihmisten oivallukset ja innostumiset aiheeseen ja oman työnsä kehittämiseen ovat parasta mitä tästä työstä tässä roolissa voi saada. Käytännössä ne ovat sen näkemistä, mitä pitäisi olla ja mitä pitäisi tehdä. Kuka tekee ja kenen ehdoilla. Se joka aluksi sanoi, ettei ole koskaan varsinaisesti suunnitellut mitään, näkee uusia mahdollisuuksia vaikuttaa.
Meille muotoilijoille riittää näissä tilanteissa pohdittava, olemmeko suunnittelukeskeisiä vai ratkaisukeskeisiä; millaisella asenteella vaikutamme asiakkaaseen. Systemaattisuudella, arjen ymmärryksellä ja reflektoinnilla on valtava merkitys. Omalta osaltani taannoinen sosiologian harrastus antaa nyt vuosien jälkeen laajempaa näkökulmaa sosiaalisen vuorovaikutuksen ymmärtämiseen työyhteisöjen vuorovaikutusta, läpinäkyvyyttä ja ymmärrettävyyttä kehittäessä.